Yksilöiden maailmassa mikään ei toimi oikein

Kuvittele tilanne, jossa läheisen kuolema ajaa sinut päihde- ja mielenterveysongelmien kierteeseen.  Nykyisessä sotemallissa julkinen sektori huomaa sinut vasta sitten kun olet aiheuttanut itselle ja muille riittävästi vahinkoa; rikkonut asuntosi, tehnyt väkivaltaa läheisillesi, pelannut rahasi kasinosivustolla ja alkanut varastaa tavaraa päihteiden kustantamiseksi.

Poliisi tai toinen viranomainen määrää sinulle sosiaalityöntekijän, joka pohtii mitä tukimuotoja tarvitset. Tuen tavoitteena on, että jossain vaiheessa et enää tarvitse tukea.

Viranomainen antaa sinulle tehtävän harjoitella elämänhallintaa, "arjessa selviämistä" ja vahingollisista addiktioista luopumista. Saat oppikirjan tunnetaidoista ja luennon liikunnan parantavasta vaikutuksesta.

Tämän kaltainen tuki on myöhässä. Se myös opettaa käyttämään tukea väärin. Apua ei pitäisi ajatella väliaikaisena keinoja 'päästä yli' jostain ongelmasta kunnes palaamme elämään yksilön kuplaamme ilman tukea.

Tuen pitäisi olla tapa elää yhteisössä ja ottaa yksilö jäsenekseen. Integroida ja kotouttaa.

Tuen pitäisi tarjota aitoja, sisäänrakennettuja syitä käyttää tukea itsen ja läheisten kannalta oikein.

Yksinäisyyttä ei poista osallisuutta lisäävät palvelut vaan se yhteisö, jossa yksilö saa uutta ja parempaa osallisuutta.

Kiusaamista ei voi poista kiusaamisen ehkäisyyn tai hoitamiseen tarkoitetut palvelut vaan se kouluyhteisö, joka kiusaamisen lopettaa.

Vahingollisia addiktioita ja niiden lieveilmiöitä ei poista vain addiktioiden hoitoon tarkoitetut hoitomuodot vaan addiktin lähiyhteisö- ja ympäristö.

Kotouttamispalvelut eivät tee maahanmuuttajista yhteisön aitoja jäseniä vaan sen tekee yhteisö itse.

Meidän pitäisi voida ja osata käyttää sotepalveluita ja taloudellista tukea yhdessä läheistemme kanssa. Suurin osa tuesta on tällä hetkellö suunnattu yksilölle ja tukimuotoja voi olla jopa laitonta käyttää yhdessä tietosuojan ja yksilön oikeuksiin liittyvän riskin vuoksi.

Lähiyhteisön, vapaaehtoisten, ammatillisten mentorien ja ystäviemme tulisi voida osallistua elämäämme virallisissa ja epävirallisissa asioissamme. Meidän pitää lähestyä yksilöiden ongelmia enemmän elämän ja lähiyhteisön ongelmina, joiden hoitoon ei riitä yksilön taitojen ja tietojen karttuminen vaan kulttuurin ja käyttäytymisen muutokset