Mitä jos palveluissa ei tarvitsisi olla yksin?

Kuvittele menettäväsi työsi ja sairastuvasi  masennukseen. Kohtaat monia esteitä avun saamiselle, mutta vaikka saisitkin apua, jossain vaiheessa apu loppuu. Sinun oletetaan palaavaan omaan kuplaasi tai hoitavan itse oikea-aikaista ja tapaista tukea läheisiltäsi. Se on myös hyvin mahdollista, että masentuneena et vain tahdo ottaa tukea vastaan.

Emme usein tahdo vaivata läheisiämme koska emme halua ripustautua tai vaivata heitä henkilökohtaisilla ongelmillamme. Kukaan ei kannattele meitä palvelun aikana, arvioi sen hyötyjä kanssamme tai huolehdi siitä, että emme lopeta palvelua vääristä syistä. Kukaan ei auta integroimaan palvelua elämäämme. Kukaan ei auta meitä kokemaan miksi apu on tärkeää.

Kuvittele juuri maahan saapunut muuttaja saa käteensä tietopaketin suomalaisesta lainsäädännöstä, sosiaalialan kontaktin sekä pääsyn Suomen kielen kurssille. Jälkeenpäin kurssin opettaja arvioi maahanmuuttajan suoriutumista ja sosiaalialan kontakti kysyy sopeutumisesta ja integroinnista. Kukaan ei kulje maahanmuuttajan kanssa tarvittavien palveluiden ja tulonsiirtojen vierellä ja kerro, että kaikki maahanmuuttajan ponnistelut ovat sen arvoisia.

Ainoa pitkäaikaisesti toimiva palvelu jatkuu tavalla tai toisella lääkärin vastaanotolta lähtemisen jälkeen, terapian loputtua tai sosiaalityöntekijän puhelun päätyttyä. Ainoa toimiva apu sisältää selityksen siitä, miksi palvelu on tärkeää.

Yhteisöllinen kannattelu tarkoittaa yksilöiden jatkuvien, pienten ja suurten avun tarpeiden keskellä elämistä, jossa tarpeita ei reflektoida sen kannalta ”onko minulla oikeus palveluun tämän ja tämän tarpeen kanssa” vaan yhteisö reagoi automaattisesti jäsentensä tarpeisiin olemalla läsnä sekä tarjoamalla merkityksiä sekä peilauspintaa. 

Yksilöllä tulee olla aina mahdollisuus nähdä toisia, jotka ovat kiinnostuneita hänen hoivastaan. Toiset voivat olla läheisiä, ystäviä tai vapaaehtoisia mentoreita, ja heillä pitäisi olla oikeus osallistua palvelukokemukseesi.